Haluatko tehdä yhteistyötä? Ota yhteyttä

Suositut postaukset

Kategoriat

Edit Template

U20 MM-kisat 2023 päättyivät farssiin, mutta vika ei ollut pelaajissa

Nuorten Leijonien MM-kisat päättyivät vuonna 2023 poikkeuksellisesti jo puolivälierävaiheessa. Joukkueessa ei ollut suuria tähtiä, mutta pelaajien esitystä ei voi varsinaisesti kritisoida. Suurin ongelma löytyi Leijonien penkin päästä.

Lue myös: Ei ole totta! Nuoret leijonat sulivat lopussa – Ruotsi eteni välieriin

Nuorten Leijonien U20 MM-kisat 2023 olivat sekavat ja peliä leimasi tietynlainen kurittomuus lähes alusta loppuun asti. Ruotsi-ottelussa Suomi pelasi turnauksen parhaan pelinsä, mutta se ei riittänyt. Joukkue johti vielä 5 minuuttia ennen loppua 2-1. Ottelun lopussa pelitavallinen selkäranka ei auttanut, sillä Ruotsi teki ensin maalin edestä tasoituksen ja lopulta alivoimassa 3-2 osuman, joka jäi voittomaaliksi.

Niin, se pelitavallinen selkäranka. Sitä ei valitettavasti näissä kisoissa ollut. Suomi kokeili “Meidän peliä” jonkin aikaa avausottelussa, mutta sitten pelaaminen muuttui enemmän pystysuunnan pohjoisamerikkalaiseksi lätkäksi. Peliksi, joka ei ole juuri kenenkään suomalaisen selkärangassa.

Kyseessä on kardinaalimoka valmennukselta. Suomi ei ole loistanut monesti aiemminkaan aikuisissa eikä junnuissa materiaaliylivoimallaan (pl. jotkin kisat, kuten PuLa-Aho-ketjun näytös). Tällöin Suomi on nojannut vahvasti pelitavallisiin vahvuuksiinsa, etenkin Meidän Peliin, jossa koko joukkue toteuttaa yhteistä, suorastaan inhorealistisen puolustusvoittoista taktiikkaa. Jossa pelataan yhdessä kollektiivin eteen.

Lue myös: Leijonat ottivat voiton Latviasta nihkeän esityksen jälkeen

Lähes sama nippu nappasi vuoden 2022 “kesäkisoissa” hopeaa jääden sentin päähän mestaruudesta. Nyt joukko oli kuriton, haluton ja virheherkkä. Lisäksi ykköspakkiparia peluutettiin aivan liikaa ja se näkyi esimerkiksi Heimonsalmen menettäessä kiekon ylivoimalla ottelun loppuhetkillä.

Ruotsia vastaan 30 minuuttia pelattiin hyvää lätkää, jonka jälkeen peli lähti enemmän laukalle. Suomella ei ollut sitä pelitavallista etua ja Ruotsi osasi rankaista. Maalinedustoilla se oli parempi ja käytti paremmin vastustajan virheet hyväkseen.

Eikä kyseessä ole pelkkä Ruotsi-tappio. Suomi otti kisoissa ainoastaan kaksi voittoa. USA:ta vastaan joukkue oli täysin jyrän alla eikä oikein löytänyt keinoja haastaa jenkkejä.

Kenen vastuulla romahdus on?

Syy Suomen vaisuuteen ei ole yhtäkkinen tason romahtaminen tai Liigan surkeus. Pelitavallisesti Suomi hävisi poikkeuksellisesti vastustajille ja syy on penkin takana olevan Tomi Lämsän. Taidot eivät riittäneet tällä kertaa, eikä joukkue pystynyt hioutumaan kollektiiviksi. Suomessa tämän pitäisi olla kuitenkin verrattain helppoa, sillä kaikki Liigan joukkueet ja junnusarjat pelaavat pääosin Meidän Peliä. Jokainen pelaaja tuntee sen ja osaa sitä pelata. Se ei ole kaunista, mutta se on voittavaa. Sitä ei kuitenkaan näissä kisoissa pelattu ja pelaajia ei voi syyttää tappioista.

Tästä voi vetää yhden johtopäätöksen. Tomi Lämsä ei ole valmentajana tehtäviensä tasolla. Miehen rekordi aiemmalta valmennusuralta ei ole loistava ja usein kaudet ovat päättyneet sijoille ynnä muut tai potkuihin. Pari kautta Venäjällä eivät tuoneet miehen valmennuspakkiin mitään sellaista, jota ei löytyisi kotimaassa paremmin menestyneiltä valmentajilta.

Valmentajanvaihdos olisi nyt ainoa keino pitää Suomen junnukiekko maailman huipulla.

Artikkelin kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto

Vastaa

  • Kaikki
  • Blog
  • Copywriting
  • Hakukoneoptimointi
  • Ilmiöt
  • Johtaminen
  • markkinointi
  • Sanen päiväkirja
  • Suhteet
  • Teknologia
  • TV-sarjat
  • Työelämä
  • Työnhaku
  • Urheilu
  • Viihde

About

Kun tiedätte, niin tiedätte. Vapaamuotoinen sivusto, jossa ette tule näkemään politiikkaa.

© 2023 Sanekoo.fi. Kaikki oikeudet pidätetään. 

Tietosuojaseloste.

%d bloggaajaa tykkää tästä: